🚧 TiedotePalvelu avautuu pian – tauolla innovaatioiden vuoksi. Rekrytoimme uusia operaattoreita.Ota yhteyttä

Osa 3 · Luku 11

Kolmannella kerralla

Miten oire erotetaan juurisyystä

6 min
Luvun väite

Kolmesti toistunut asia on juurisyy ilman omistajaa, eikä sitä näe palaverista käsin.

Palaveri voi olla hyvin vedetty, ratkaisuprosentti korkea ja lista lyhyt — ja silti mikään ei parane. Selitys löytyy historiasta eikä yksittäisestä palaverista: samat aiheet palaavat listalle kuuden viikon välein hieman eri sanoin. Jokainen niistä ratkaistiin, eikä yksikään pysynyt ratkaistuna.

Kyse on siitä että ratkaistiin oire. Oire on aina konkreettisempi kuin juurisyy ja siksi helpompi ottaa listalle. «Laskutus myöhästyi» on oire; «kukaan ei vastaa siitä että laskutus lähtee» on juurisyy, ja jälkimmäistä ei voi ratkaista kolmessakymmenessä minuutissa.

Kolme kysymystä erottaa nämä ennen kuin ratkaisuun käytetään aikaa. Onko tämä tapahtunut aiemmin? Kenen vastuualueelle se kuuluu? Mitä pitäisi olla toisin, jottei se toistuisi? Kolmas on se joka tekee työn — ja jos siihen ei ole vastausta, kyseessä on oire.

Kolme kohtaa

Merkitse toistuva

Kolmas esiintyminen merkitään toistuvaksi. Sen jälkeen sitä ei enää käsitellä viikkopalaverissa vaan siitä tehdään kvartaalitavoite tai prosessi.

Juurisyy tarvitsee omistajan

Oire voi ratketa ilman omistajaa; juurisyy ei koskaan. Jos omistajaa ei löydy, olette löytäneet aukon vastuukartasta.

Historia on ainoa paikka

Toistuvaa aihetta ei näe palaverista käsin, koska jokainen esiintyminen näyttää yksittäiseltä. Sarjana ne näyttävät kaavalta.

Maanantaina

Katso kolmen kuukauden palaverihistoria ja etsi kaksi aihetta, jotka esiintyvät useammin kuin kerran. Kirjoita kummallekin yksi lause siitä, mikä pitäisi olla toisin.

Liittyvät työkalut

Asiat ja SDR

Asialista on paikka, johon kaikki kirjataan: este, idea, mahdollisuus tai kysymys. Palaverissa ne priorisoidaan ja ratkaistaan kolmen askeleen kautta — ja ratkaisusta syntyy tehtävä.

Tutustu työkaluun

Prosessit

Prosessikirjasto kuvaa, miten työ tehdään, ja tekee kuvauksesta ajettavan: jokainen suoritus on oma tarkistuslistansa, jolla on aikaleima, tekijä ja todiste.

Tutustu työkaluun

Neljä paikkaa kvartaalissa

Otamme neljä yritystä kvartaalissa. Hakemus vie kymmenen minuuttia, ja vastaamme kahden arkipäivän kuluessa — myös kielteisesti, jos arvioimme ettei tämä sovi teille.